Kultsutyttö Tellan kuulumiset

No niin, saatiinhan se talvi tännekin ja Tella nauttii jälleen täysin rinnoin lumikylvyistään! Myös emäntä nauttii kun yllättävän pitkälle venynyt syksy ei enää takerru kuravetenä mahakarvoihin ja housunlahkeisiin ;). Pakkasten ja lumen tuoma valoisuus piristää kummasti, kyllä se kesä vielä tulee vaikka hetken jo tuntui että pimeys jatkuu loputtomiin. Tella on nyt viime viikkoina kunnon pakkasten saavuttua ollut ihan hassu, täynnä energiaa ja pössötystä mikä on kyllä hauskaa :), kun se on välillä liiankin totinen. Kotona se innostuu nyt leikkiin useammin ja lenkillä/koirapuistossa saa aikaisempaa enemmän hepuleita, kaikenkaikkiaan paljon iloisempi koira :)! Olisiko pakkasten piristyksen lisäksi myös kunto noussut kun ollaan päästy hyvin lenkkeilemään nyt syksyllä, ainakin näyttäisi että se jaksaa juosta pidempään ja nopeammin kuin ennen. Eikä varmasti ole hidastanut menoa pieni painonpudotuskaan, nyt ollaan takaisin normaalilukemissa sen suhteen ;).

Talvea olemme Tellan kanssa viettäneet paitsi tietysti lenkkeillen, myös käyden ahkerasti agilityssä kerran viikossa. Kieltämättä meinasin jo kerran luovuttaa treenaamisen kanssa, kun tuntui ettei typyn hallijännitys meinannut hellittää tarpeeksi, mutta nyt näyttää taas lupaavalta! Vaihdoimme nimittäin pienempään ryhmään ja jatkossa Tellalla on treeneissä mukana oma “turvapeitto” jolla se saa rauhassa kölliä odotteluajat, vaikuttaisi että siitäkin on apua rentoutumiseen. Viime harkoissa näkyi jo selviä rentoutumisen merkkejä ja jopa tekemisen intoa, kun mentiin pientä radan pätkää :)! Myös ongelmat putken ja pussin kanssa vaikuttaisivat päihitetyiltä, mutta rauhassa edetään niidenkin kanssa. Tella muuten tykkää yllättäen kovasti A-esteestä, vaikka aluksi mietin että kuinka se tai kukaan muukaan koira voi päästä kiipeämään korkean A:n yli :D. Myös aidat ovat typyn mieleen ja niillä ollaan jo nähty vauhdinottoakin!

Olen myös teettänyt pientä aivojumppaa iltaisin Tellalle. Se rakastaa etsiä huoneeseen piilotettuja makupaloja ja on alkanut toimia itsenäisemmin ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä. Olen mm. piilottanut makupaloja eri esineiden alle. Erityisen yllättävää oli että typy oppi siirtämään hampaillaan tavaroita ja kaivamaan tassullaan! Aiemmin se ei ole tehnyt mitään noin “omatoimista” , lähinnä katsonut mua ilmeellä “nami on ansassa, mitäs nyt tehdään?” ja muutaman kerran pökkinyt tavaraa kuonolla.

Omatoimisuus on hyvä asia myös uutta “harrastustamme” ajatellen, sillä olen lähtenyt kokeilemaan Tellan kanssa sheippaamista, ihan vaan uteliaisuudesta. Olen jo ehdollistanut sitä naksuttimeen ja seuraavaksi aletaan harjoitella kosketuskepin ja -alustan kanssa. Tavoitteena olisi omaksua tätä käytännönharjoittelua sen verran että voisin itse joskus tulevaisuudessa pitää kurssia sheippaamisesta ja temppujen opettelusta sen avulla :).

Tämän lisäksi olemme harjoitelleet myös vähän noutajamaisempia lajeja, eli noutoa ja jäljestystä. Tellahan ei ole varsinaisesti osannut noutaa, lähtee kyllä monesti lelun perään mutta ei vahingossakaan palauta sitä vaan järsii tai heittelee itsekseen. Olen opettanut nyt sille noutoa “namidamin” avulla, eli damilla jossa on sisällä herkkuja. Aina kun dami tulee käteen asti niin sieltä saa herkun. Tämä toimii jo niinkin hyvin, että voin heittää tavallisen lelun ja Tella tuo vaihtarina sen mulle, että saa makupalan :). On se kyllä hieno ja älykäs tyttö! Myös jäljestystä kokeiltiin uudelleen, tällä kertaa tuoksuvimpien (lue: haisevampien :b) lihapullien avulla. Lyhyttä jälkeä menee jo innolla, seuraavaksi lähdetään varovasti pidentämään :).

Ai niin, ollaan saatu myös kauan kaivattuja lenkkikavereita! Ruskean labradorikomistuksen, Sisun, kanssa ollaan jo heitetty monet metsälenkit ja tekee Tellalle tosi hyvää kun se saa jonkun kanssa leikkiä niitä “noutajien leikkejä” eli painia ja juosta. Myös emäntä viihtyy niillä lenkeillä kun on mukavaa juttuseuraa :). Uutena tuttavuutenamme on lisäksi nuori ja ystävällinen kultsutyttö Iina, jonka kanssa Tella innostui heti leikkimään!

Vielä piti mainita myös näyttelypuolesta, että ollaan edelleen käyty mätsäreissä treenaamassa ja ihan hyvällä menestyksellä, viimeksi oltiin PAWS:illa sinisten 4. sijalla. Samalla kerralla pikkusiskoni uskaltautui esittämään Tellan Lapsi & koira -luokassa ja ihan hyvin meni molempien jännityksestä huolimatta, 2. sija :). Olisi hauskaa jos sisko innostuisi joskus toistekin mukaan, ainakin hän on luvannut osallistua Tellan kanssa näyttelytreeneihin lisäoppia saamaan. Kiva että Tellasta on hänellekin iloa, kun hän ei saa omaa koiraa haaveistaan huolimatta. Tellan kanssa hänen on kuitenkin hyvä harjoitella tulevaisuutta ja omaa koiraa varten, se on kuitenkin niin kiltti, kärsivällinen ja yritteliäs treenikaveri :).

Vihdoin kaipaamani syksy koitti ja nyt ollaan taas päästy normaalisti lenkkeilemään :). Ainoa miinus syksyn lenkkeilyssä on sateet ja sen ansiosta kuraiset tassut, mutta ei tämä aika niin mahdottoman pitkä ole. Kohta tulee taas talvi ja LUMI <3.

Sitten harrastekuulumisia. Olemme harjoituksen ja mielenvirkistyksen vuoksi käyneet Tellan kanssa muutamissa mätsäreissä ja menestys ei ole ollut hassumpaa. Pohjanmaan Seropien järjestämässä Match Show’ssa Tella sai Isojen koirien punaisten 1. sijan ja se oli myös BIS1. Ensimmäisissä hallimätsäreissämme TopCanis-areenalla Tella oli Isojen koirien sinisten ykkönen. Olemme syksyn mittaan käyneet myös näyttelyharjoituksissa ja niissä on mennyt ihan hyvin. Harjoitukset siirtyvät nyt halliolosuhteisiin, niin saadaan siihenkin rutiinia pikkuhiljaa :). Nyt halli äänineen päivineen on aika jännä paikka Tellalle, mutta uskon että se tottuu kyllä siihenkin.

Olemme päässeet vihdoin myös Agilitykurssille! Ensimmäisillä kerroilla Tella jännitti kovasti uuttaa paikkaa, mutta on kokoajan tehnyt harjoitukset mukisematta kuitenkin. Olemme harjoitelleet jo pujottelua, aitaa (2 peräkkäin), A-esteen kontaktipintaa, keinulautaa ja putkea. Tella alkaa pikkuhiljaa rentoutumaan reeneissä ja voi olla että se jopa innostuu, kun alkaa keskittyä enemmän tekemiseen ja unohtaa jännittämisen. Metsässä se ainakin toistaa harjoitellut asiat innolla :).

Yksi “harrastus” olisi vielä joskus harkinnan alla, nimittäin kaverikoiratoiminta. Tellasta voisi olla paljon iloa koirattomille ihmisille kaverikoirana, koska se ei kyllästy hyväilyihin, on äärettömän kiltti ja lähestyy maltilla uusia ihmisiä. Koirapuistossakin käydessämme Tella kiertää ennemmin rapsutettavana omistajien luona, kuin leikkii toisten koirien kanssa, joten uskon että se itsekin nauttisi kaverikoiran pestistä :). Ainoa “ongelma” on sen jännitys uusissa paikoissa, en usko että se pysyisi rentona esim. sairaalaympäristössä. Ehkä voisimme aloittaa vaikka tervehtimällä lapsia päiväkodin pihalla tai muuta vastaavaa. Tällä hetkellä keskitymme kuitenkin rauhassa agilityn alkeisiin, ettei tule liian montaa uutta asiaa samaan aikaan. Aikaahan meillä on harrastella Tellan loppuelämä ja tavoitteena vain mukava yhdessätekeminen, joten turhaan hoppuiluun ei ole syytä.

Uskomatonta miten aika on vierähtänyt, olemme pitäneet Tellan kanssa yhtä jo yli vuoden päivät :). Oli hauska lukea näin jälkikäteen noita alkutaipaleen mietteitä, nyt taas näkee selkeämmin kuinka paljon on vuoden aikana tapahtunut ja kuinka olemme edistyneet asioissa! Toivottavasti jatkamme samaan malliin ja saan tulevinakin vuosina käydä ihmettelemässä menneisyyden tekstejäni :).

Tuntuu etäiseltä muistella aikaa ilman koiraa, miten olen silloin aikani viettänyt? Nykyään en muuta tekisikään kuin olisin koirani kanssa, Tella on iso osa elämääni ja vahvasti mukana kaikissa arkeni touhuissa. Päivä päivältä se on yhä tärkeämpi ystävä. Välillä tahtomattani mietin jo sitäkin, että ystäväni ei ole ikuinen, mutta toivon että se elää rinnallani mahdollisimman pitkään. Pelottaa ajatus elämisestä ilman sitä.. Tiedän että joskus joudun hyvästelemään, mutta paras olla surematta sitä etukäteen, surulle on sitten oma aikansa ja se ei ole onneksi nyt :).

Sitten hieman aurinkoisempiin ajatuksiin. Kesähellettä on riittännyt, tukaluudeksi asti, ja olemmekin keskittyneet vedessä nauttimiseen :). Tella on myös tänä kesänä oppinut uimaan! Tai osasihan se ennestäänkin, mutta ei halunnut kuin kahlata. Koirakamut näyttivät vähän esimerkkiä ja herkuille perso tyttönen lähti polskimaan veteen heitettyjen nappuloiden perässä. Voi olla että jonain päivänä se innostuu itsekin uimisesta, mutta nyt vielä se ui nappulajahdin varjolla.

Tosiaan, lupasin kertoa siitä MEJÄ kokemuksesta. Öhköh, Tella ei IHAN saanut jutun jujusta kiinni, ei sitä nimittäin mitkään veren lemut kiinnostaneet :D. Kyllä se sinänsä seurasi jälkeä noin suunnilleen, mutta pysähteli, haisteli muuta, söi heinää, piehtaroi mättäillä, katseli taakseen että “mitäs te siellä hiiviskelette?” ja keskittyi kaikkeen muuhun kuin jäljen seuraamiseen. Ohjaaja kutsuikin sitä haaveilevaksi taiteilijaksi :D. Teimme sitten verinakkijälkiä joiden matkalla oli nakinpaloja, jotta Tella keskittyisi paremmin itse jälkeen. Ohjeeksi sain tehdä jälkeä mahdollisimman virikkeettömään ympäristöön, esim. asfaltille alkuun. Myönnettäköön että treenaaminen on vähän jäänyt, kun ei typy oikein lajista ikihyviksi innostunut ;). Sillä taitaa nuo alkukantaiset vaistot olla vähän unten mailla. Sinänsä en yllättynyt, kun ei se muutenkaan ole villieläinten perään, ei elävien eikä kuolleiden.

Tällä hetkellä näyttää siltä että toko on “vahvin lajimme” ja sitä aiomme jatkaa syksylläkin, kisaavien ryhmässä. Tella on todella nopea oppimaan ja miellyttämisenhaluinen, ainakin herkkujen kanssa :D. Sitä en tiedä kuinka käy jos yrittää herkuitta, kuten kokeissa pitäisi, mutta jos ei ota onnistuakseen niin kokeet saavat meiltä jäädä. Voihan sitä treenata ihan vaan omaksi ja koiran iloksi :). Tellasta kyllä huomaa että sekin nauttii tehtävien onnistumisesta, sen itsetunto on noussut huimasti siitä kun se tuli luokseni, hyvä niin :).

Niin ihania kuin helteet ovatkin, odotan jo syksyä ja raikkaita kelejä, jolloin pääsee taas lenkkeilemään kunnolla :). Odotan innolla myös koiratreenejä, nyt kun olemme saaneet tiukan kevään jälkeen vähän huilia. Ehkäpä pääsemme vielä kokeilemaan sitä haaveilemaani agilityäkin, “kotona” ollaan jo kokeiltu vähän aitaa ja rengasta hypätä. Mutta siitä sitten syksyllä enemmän :).

Hupsistarallaa, taas on vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta! Keskitalvi meni enemmän ja vähemmän pakkasten takia kärvistellessä, mutta nyt alkaa jo huomattavasti helpottaa ja aurinkopäiviä riittää. Tella ei ole pistänyt talvea pahakseen, sen lempipuuhaa on piehtaroida antaumuksella puuterilumessa ja lenkillä pitääkin monta kertaa sukeltaa kuono edellä hankeen :D. Kovin pakkasherkkä Tella ei ole, hieman alkutalvesta anturoita meinasi palella mutta äkkiä ne karaistuivat. Pahimmilla pakkasilla käytettiin vauvan sukkia, paljon kätevämmät kuin virheostokseni koirille tehdyt töppöset!

Normaalin lenkkeilyn ja metsässä spurttailun lisäksi olemme edelleen pitäneet yllä sosiaalisia kontakteja käymällä yhteislenkeillä ja koirapuistossa. Lisäksi olemme kunnostautuneet harrastusrintamalla, nimittäin tällä hetkellä käymme peräti kahdella kurssilla: pentukurssilla ja perustottelevaisuuskurssilla! Myöhemmin keväällä alkaa tokon alkeet, johon olisi tarkoitus osallistua. Treenejä siis riittää, mutta kovin ryppyotsaisesti emme harrasta, tärkeintä että on kivaa :)! Alkukesästä järjestetään myös MEJÄ-alkeiskurssi ja kiinnostaisi ainakin mennä tutustumaan lajiin. Luulisin sen olevan mukavaa koirankin mielestä, sellaista luonnonläheisempää harrastamista.

Tällä hetkellä olemme kursseilla opetelleet istumista, katsekontaktia (käskyllä: katso), luoksetuloa, paikallaan pysymistä (sekä istuen että maaten) ja kohtaamisia (sekä koirien että ihmisten). Tella on suoriutunut tehtävistä aina kivasti ja saanut kehuja rauhallisuudestaan ja tottelevaisuudestaan. Tehtävien suorittaminen on siis sinänsä Tellan kanssa helppoa, mutta suurempi “haaste” on sen pehmeys ja herkkyys ympäristötekijöille. Olen saanut kursseilla uusia näkökulmia ja vinkkejäkin miten Tellanlaisen koiran kanssa tulisi toimia, että se olisi hyvällä mielialalla harjoituksissa.

Eniten saa kiinnittää huomiota omaan elekieleensä, ettei tahtomattaan “lytistä” pehmeää koiraa (esim. kumartumalla sen yli tms.). Lisäksi oon saanut ohjeen työstää omaa jännitystäni, sillä sehän tarttuu tunnetusti myös koiraan. Se puoli kyllä jo helpottaa kun alan itsekin tottua koulutustilanteisiin, alkuun kun mullekin kaikki oli niin uutta että tuppasi sen takia jännittämään, jännittäjätyyppi kun oon :). Treeneissä pyrin rentouttamaan fiiliksen aina kun mahdollista, eli tehtävät kyllä suoritetaan täsmällisesti, mutta vain pieniä hetkiä/muutama toisto ja muu aika hengaillaan tutkien ympäristöä, leikkien yms. Tämä tuntuu sopivan Tellallekin ja sillä pysyy paremmin rento mieli yllä. Siitä huomaa kyllä heti kun harjoitus alkaa puuduttaa tai vaaditaan liian intensiivisesti, pyrinkin aina lopettamaan ennen kuin keskittyminen herpaantuu.

Myös itse harjoituksissa meitä on kehotettu “lisäämään kierroksia” (jonkun mielestä varmaan käsittämätöntä, kun useampia koiria pitää hillitä tehtävissä). Tänään itseasiassa ohituspujottelussa Tella suorastaan riehaantui ja hyppi ja pomppi minne sattui. Harjoitushan sinänsä meni siinä aivan plörinäksi, mutta itse olin vain iloinen että Tella oli niin täynnä hyvää energiaa ja uskalsi myös harjoituksessa näyttää sen. Ohjaaja kehui myös että pikkuhiljaa Tellasta alkaa löytyä sitä oikeaa energiatasoa mitä tehtäviin toivottaisiin. En tiedä miksi Tella rauhoittelee itseään niin vahvasti, mutta ihana nähdä niitä hetkiä kun se tulee kuorestaan ja antaa mennä! Itse koitan aina rohkaista sitä irroittelemaan, elämän pitää olla ennen kaikkea hauskaa!

Siinäpä näitä kuulumisia, ehkä ensi kerralla kerron kokemuksia MEJÄ-kurssista ja kuinka typy on siihen harrastukseen suhtautunut :).

No niin, muuttorutistukset ovat takana ja jää vähän aikaa muuhunkin esim. tänne kirjoittamiseen. Itse muutto ja sopeutuminen uuteen kotiin on mennyt oikein hyvin, paremmin kuin uskalsin ajatellakaan! Kieltämättä vähän pelkäsin etukäteen että Tella ottaisi takapakkia rohkaistumisessaan, mutta melkeinpä päin vastoin! Heti ensimmäisestä päivästä se omaksui elämän kahdessa kerroksessa ja kulkee rappusia tottuneesti, vaikka äitini kaksikerroksisessa asunnossa ei ikinä ole uskaltautunut yläkertaan. Varmasti sopeutumista on edesauttanut tutun hajuiset tavarat. Asumme nyt siis rivitalokaksiossa veljeni luona ja meillä on oma iso huone yläkerrassa. Mukavaa kun on enemmän neliöitä käytössä eikä tarvitse asua kerrostalossa enää :).

Tella on tykännyt kun sai toisenkin ahkeran rapsuttelijan, joka saattaa silloin tällöin pudottaa leipiä tehdessään pikku palan kinkkua kuonon eteen :). “Kämppäkaverista” on myös seuraa silloin kun emäntä on murkinaa ansaitsemassa. Alkuun otin Tellan aina mukaani toimistolle, mutta kun se muutaman päivän jälkeen alkoi tajuta miten tylsänkalseaan paikkaan joka aamu piti lähteä, se alkoi lähtöä tehdessämme venyä ja vanua eikä olisi millään viitsinyt lähteä mukavasta pedistään kesken aamu-unien :)… En sitten ole raaskinut riipiä sitä uniltaan mukaani, joten Tella on saanut jäädä aamupäiviksi kotiin veljeni kanssa.

Päätin heti muutettuamme lähteä tutustumaan vaasalaisiin “koirapiireihin”. Aloitimme käymällä koirapuistoissa ja samalla kyselin tapaamiltani koiranomistajilta mitä seuroja ja minkälaista toimintaa täälläpäin on. Tutustuin eri seurojen toimintaan myös nettisivujen kautta ja sitä kautta löysin Merenkurkun Noutajat, joilla vaikutti olevan meille sopivaa toimintaa.  Ensimmäisenä kiinnostuin joka toinen sunnuntai järjestettävästä koirien yhteislenkistä ja ilmoitin meidät mukaan. Oli hauskaa nähdä toisia koiria (Tella joka normaalisti ei puhu mitään intoutui jopa haukahtamaan pari kertaa ilosta kun näki koirakamuja :D) ja vaihtaa ajatuksia omistajien kanssa. Samalla päästiin tutustumaan Vaasaan ja sen lenkkeilymaastoihin.

 Varsinainen aarrelöytö oli Pilvilammen lenkkipolut, joille on matkaa kotoamme vain reilu kilometri! Reiteissä on varaa valita vaikka joka päivälle eri ja metsä on mukavan harvapuista verrattuna hämäläisiin metsiin (mahtuu Tella hyvin juoksentelemaan ja villieläinkammoinen emäntä näkee hyvin ympärilleen ;)). Pilvilammen löydettyämme olemme käyneet siellä vähintään joka toinen päivä pitkillä lenkeillä. Tella rakastaa spurttailla vapaana ja emännän sielu lepää metsissä vaellellessa. Välillä vastaan tulee toisia koiria, hevosia ja lenkkeilijöitä, mutta Tella kanssa niiden kohtaamisessa ei ole onneksi ongelmia. Typy pysähtyy aina kun näkee jotain ja odottaa kiltisti paikallaan, jolloin ehdin kutsua sen luokse. Nyt kun olemme päässeet harjoittelemaan irtioloa, niin Tella toimii kuin unelma! Tulee aina luokse kutsuttaessa eikä vaella liian kauas, jää jopa odottamaan kupeksivaa emäntäänsä ilmeellä “tuus nyt jo sieltä”. Näillä hyvillä kokemuksilla oon oppinut luottamaan sen tottelevaisuuteen täysin, tosin juoksuaikana ei riskeerata ;).

Lenkkeilyn lisäksi olemme käyneet Noutajien järjestämissä arkitottelevaisuusharjoituksissa. Niissä olemme harjoitelleet katsekontaktia, luoksetuloa, paikallaan pysymistä, vierelle tuloa, seuraamista ja “vapaa”-käskyä. Tella on mielestäni nopea oppimaan, mutta oppimista hieman häritsee sen mielentila harjoituksissa. Koulutuspaikka kun on vieras, paljon toisia koiria ja ihmisiä, pyydetään uusia asioita, jne. Typy ei tahdo jaksaa keskittyä emäntään ja harjoitusten tekemiseen, vaan pälyilee ennemmin levottomana ympärilleen mitä muut tekevät. Kuitenkin kerta kerralta se on ollut rennompi+keskittyneempi ja uskonkin jännityksen vähenevän kun koulutustilanteet tulevat tutummiksi :). Olemme tehneet harjoituksia myös ”vapaa-ajalla” lenkkeilyn ohessa ja rauhallisessa ympäristössä ne sujuvat jo mielestäni oikein hyvin.

Haaveissani olisi osallistua Tellan kanssa keväällä tokon alkeiskurssille, jolloin saisimme rauhassa opetella asioita tasoisessamme ryhmässä. Myös yksissä näyttelyharjoituksissa kävimme, mutta sillä kertaa keskityttiin enemmän teoriaan vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Jatkossa olisi tarkoitus osallistua vielä käytännön harjoituksiinkin muutaman kerran, että tulisi kehäkäyttäytyminen tutuksi, meille molemmille :).

Siinäpä ne kuulumiset tällä kertaa “lyhykäisyydessään” :D, kertoillaan ensi kerralla sitten taas enemmän.

Aika mennyt hurjaa vauhtia eikä ole tullut kuulumisia kirjoiteltua piiiitkään aikaan (kerran kesällä yritin mutta nettiyhteys takkuili ja pitkä teksti meni taivaan tuuliin, en sitten jaksanut alkaa alusta..). Mutta jospa nyt yhteydet toimisivat taas takutta sen verran että saan tämän julkaistua :).

Kesähän meni vahvasti helteiden merkeissä ja pitkän matkan lenkkeilyt sai unohtaa, mutta senkin edestä kävimme uimassa ja leikkimässä koirakamujen kanssa. Tella on hirveän hyvin tullut kaikkien tapaamiensa koirien kanssa toimeen, joidenkin kanssa jopa leikkii. On myös innostunut leluista vaikka alkuun ei niihin koskenutkaan. Lempileluja ovat tennispallot ja lötköt pikkuvinkulelut :D.

Tella nauttii koirakaverien kanssa spurttailusta ja tykkää kovasti olla vapaana. Totteleekin kohtuu hyvin, mitä nyt välillä meinaa ajautua vähän liian kauas mutta aina tulee huutaessa luokse. Olen tehnyt välillä piiloutumisharjoituksia, jotta muistaisi vähän pitää huolta missä menen ;). Olemme käyneet monta kertaa marjametsässä ja typyn mielestä on hauskaa riehua mättäiden keskellä ja etenkin piehtaroida juuri niissä marjoissa joita yritän poimia :D.

Nyt syksyn mittaan ahkeramman lenkkeilyn ja irrallaan telmimisen lisäksi olemme käyneet läheisellä ratsastusmaneesilla hyppimässä matalia esteitä. Tella vaikuttaa tykkäävän siitäkin ja menee aina mielellään maneesille. Osaa jo hienosti hyppy-käskyn vain osoittamalla hypättävää estettä :). Joskus olisikin mukavaa mennä kokeilemaan agilityä, luulen että Tella voisi olla ketterä siinä hommassa. Tosin täytyy vielä harjoitella tottelevaisuutta ennen sitä, kun kuulemma agilityssä pitää pystyä koira hallitsemaan täysin sen ollessa irrallaan ja se ei ihan vielä luonnistu kunnolla :).

Tella osaa hyppäämisen lisäksi myös muita “temppuja”. En ole varma mitä kaikkea se on osannut ennestään, mutta nyt se osaa mm. istua, antaa tassua ja mennä maahan. Lisäksi harjoittelemme parhaillaan “tanssi”-käskyä (=seisoo takajaloilla, tulee Tellalta luonnostaan muutenkin :)), paikallaan pysymistä ja seuraamista.

Olemme muuten ensi viikolla muuttamassa Vaasaan töitteni perässä ja toivon että siellä olisi koirakoulu, johon voisimme mennä mukaan opiskelemaan ja hankkimaan koirakavereita. Ehkäpä siis seuraavan kerran kirjoittelen kuulumisiamme sieltä käsin, toivottavasti Tella kotiutuu sinne yhtä hyvin kun on tännekin kotiutunut. Nyt on ainakin isompi asunto tiedossa ilman kerrostalossa asumisen häiriöitä, seinänaapureitakin vain yksi (ei sillä että Tellaa niinkään kerrostaloelämä haittaisi kuin allekirjoittanutta ;)). Vielä haaveilen että joskus pääsisimme aivan maalle omakotitaloon, jossa olisi Tellallekin iso oma piha jossa juosta vapaana, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan ;).

En meinaa vieläkään uskoa, miten helppoa ja mukavaa tämä Tellan kanssa eläminen onkaan! Olin niin varautunut kaikenmaailman vastoinkäymisiin ja takapakkeihin, kun tiedän että sellaisia voi hyvin tulla eikä olisi harvinaistakaan. Tähän mennessä kuitenkin kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin ja Tella on osoittautunut aivan täydelliseksi karvakamuksi, en vaihtaisi siitä viiksikarvaakaan <3.

Mitäs kaikkia kokemuksia tässä onkaan tullut sitten viime kirjoituksen.. Pari viikkoa takaperin ainakin meillä oli pienet näyttelyharjoitukset kahden muun kultsun kanssa. Ideana oli totuttaa Tellaa juoksemiseen, siten että muita koiria on ympärillä ja mukana “kehässä”. Samalla kerralla harjoiteltiin myös seisomista ja “tuomari” teki tarkastuksen. Tella aavistuksen arasteli uutta ihmistä, mutta ei niin paljon että olisi ollut poistumassa paikalta, hienosti antoi tutkia. Myös juoksuharjoitukset sujui ainakin näin maallikon silmään hyvin :). Seisomista Tellan kanssa on varmaan paljon harjoiteltu, sen se taitaa. Tosin pieni jännitys saa takapään “putoamaan” vähän alaspäin, mutta eiköhän sekin korjaannu kun se rentoutuu.

Tella on nyt tavannut myös muita haukkuja. Ensimmäinen tuttavuus oli cavalierpoitsu Zorro, joka yllätysyllätys oli aivan lääpällään kun oli tyttö näköpiirissä ;). Tella ei paljon mokomasta kirppuihailijasta piitannut, vaan nautti taas ihmisten rapsutuksista ennemmin. Välillä se vienon matalalla murinalla sanoi Zorrolle että rajansa sillä nuuskuttelullakin. Zorro kunnioitti naisen tahtoa ja perääntyi käskystä, mutta aina pikkuhiljaa hiipi lähietäisyydelle haistelemaan. Ei Tella silti siihen hermoaan menettänyt, kaipa se on tottunut “potkimaan” ihailijoita kauemmas ennenkin. Se kun kerran sattuu olemaan niin kaunis tapaus :D.

Toinen tuttavuus oli serkkuni koira Mona, jonka epäilin yrittävän pomottaa Tellaa, koska niin se on kaikkien koirien kohdalla tehnyt. Kävimme ensin yhteislenkillä ja pikkuhiljaa päästettiin koiria lähemmäs toisiaan, kuitenkaan pysähtymättä. Mona oli aluksi todella kiinnostunut Tellasta, mutta kiinnostus lopahti lenkin myötä. Mummulassa mentiin sitten koirien kanssa sisälle siten että ne olivat kiinni molemmat. Tella pysyi luonani niin päästin sen ensimmäisenä irti. Tella tutkaili ympäristöään Monasta välittämättä ja kylmän viileästi käveli ihan Monan vierestä. Mona tietysti yritti heti innolla haistella, jolloin Tella taas ilmoitti matalalla tuskin kuuluvalla murinallaan, että “mä sit määrään”. Yllättäen Mona perääntyi tilanteesta, vaikka ajattelin että se alkaisi puolustamaan itseään että “mulle ei ryppyillä”, mutta ei. Se haisteli varovasti Tellaa sen verran kuin uskalsi ja lopulta molemmat koirat makoilivat olohuoneen lattialla, kuin olisivat aina yhdessä olleet. Nähtäväksi jää sujuuko seuraava näkeminen yhtä hyvin, jos typyillä on vielä jotakin hampaankolossa, mutta toivottavasti niistä tulee hyvät kaverit.

Toissa päivänä käytiin Kolhon maisemissa lenkkeilemässä ja kaverini kotitalon pihassa (turvassa autoilta ja muilta koirilta) kokeilin myös Tellan irtipäästämistä. Voi että se oli onnellinen! Se laukkasi ja spurttaili kuin viimeistä päivää, juoksi pallon perässä ja selvästi nautti vapaudestaan :). Voi kun olisi enemmän turvallisia paikkoja, joissa sitä voisi pitää irti. Typy myös totteli todella hienosti ja tuli aina luokse kun kutsuin, aivan ihana!

Eilen oltiin sitten raveissa, totuttelemassa yleisötapahtumien menoon ja melskeeseen. Tella oli alkuun vähän ihmeissään, mutta rentoutui loppujen lopuksi niin, että meinasi jopa uni tulla kisakatsomossa :). Ohi ravaavista hevosista se ei piitannut mitään. Olimme hädin tuskin ehtineet istahtaa, kun lapsilauma äkkäsi Tellan ja halusi tulla sitä silittelemään. Tarkkailin koko ajan Tellan eleitä että kyllästyykö se melskaaviin ja ympärillään hyöriviin tenaviin (jolloin olisin käskenyt antaa koiralle rauhan), mutta ei! Siellä se törötti lapsilauman keskellä nauttien silityksistä ja haleista täysin rinnoin, vailla pienintäkään ärtymystä. Ihanaa kun siihen voi luottaa myös lasten kanssa, kaikkiin koiriin kun ei voi.

Tällaisia tällä kertaa, toivottavasti saan jatkossakin jakaa näitä hyviä kokemuksia Tellan kanssa :).

Viime torstaina työpäiväni jälkeen pakkasin kimpsumme ja kampsumme autoon ja suuntasimme kuonot kohti Vaasaa. Matkalla pysähdyimme kerran kokeilemaan josko typyllä olisi ollut jano/hätä, mutta sen verran stressasi ettei malttanut, joten jatkoimme matkaa.  Perillä uudessa paikassa oli jännää, mutta nopeasti Tella otti kontaktia uusiin ihmisiin ja tutkiskeli asuntoa.

Parissa päivässä se oli jo täysin kuin kotonaan ja nautti täysin rinnoin saamistaan hellyydenosoituksista (joita todella riitti kun paijailijoita oli useampia kuin pelkästään minä :)), kiertäen aina rapsuttajalta toiselle. Tella sai hirveästi kehuja rauhallisesta ja kiltistä olemuksestaan. Jopa pikkusiskoni, joka pelkää koiria, rakastui siihen heti ja uskalsi silittää :). Kuulemma ottaa Tellan itselleen jos joskus kyllästyn siihen tai ainakin haluaisi Tellalta pennun joka olisi luonteeltaan samanlainen kuin äitinsä :D… Eli typy sai heti ihailijoita reissullaan.

Päivisin Tella oli mukana toimistolla kun itse työskentelin ja se makoili kaikessa rauhassa tai järsi luuta, kuin olisi aina työpaikalla mukana ollut :). Paluu Vaasasta sujui myös hyvin, tosin matkustelu varmaan vähän otti voimillemme kun on hiukan normaalia enemmän nukuttanut. Kuukauden päästä jälleen sama reissu, rennommalla mielellä nyt kun tietää että kaikki menee ihan hyvin eikä tarvitse etukäteen jännitellä :).

Hyvin Tella kyllä sopeutuu tähän elämänmenooni, nyt olemme oikeastaan kokeneet sen kanssa kaikki keskeisimmät mitä elämääni sisältyy. Ennen Vaasan reissua Tella oli työpäivieni ajan yksin (poikkesin ruokiksella lenkittämässä) ja sekin sujui erittäin hyvin, ei ollut merkkejä että olisi ikävöinyt tms. Joten todella mutkattomasti tämä alkutaipaleemme on kaiken kaikkiaan mennyt. Tellaa täydellisempää ystävää saa kyllä hakea <3

Aurinko palasi vihdoin reissuiltaan monen sadepäivän jälkeen, tuoden samalla taas kesän tuntua. Käytiin tänään toista kertaa tallilla tutustumassa ja harjoituksen vuoksi kuljettiin vajaa parin kilometrin matka autolla. Tällä kertaa Tella meni heti itse autoon, sekä lähtö- että tulomatkoilla :)! Kehuin kovasti, hienoa että se vaikuttaisi tottuvan näin pian. Torstaina saadaankin autoilla sitten oikein olan takaa, kun lähtö Vaasaan koittaa. Toivottavasti olisi edes pilvinen päivä, niin ei olisi niin tukalaa matkustaa autossa jossa ei ole ilmastointia.

Tallilla Tella kulki taas reippaasti ja meni häntä heiluen tervehtimään tallityöntekijää, jota ei ollut ennen nähnyt! Näimme myös muutaman metrin päästä kun hevosia talutettiin laitumelta talliin ja Tella oli kuin olisi aina hevosten lähellä ollut :). Kävimme jälleen myös maneesissa ja harjoittelimme jo vähän seuraamista ja luoksetuloa, makupalojen voimin. Lopuksi käytiin vielä läheisellä hevostenuittopaikalla ja Tella kävi kahlaamassa muutaman askeleen hiekkapohjaisessa rannassa. Nautittiin kesäpäivästä ja otin Tellasta muutamia kuviakin, jotka löytyvät kuvagalleriasta.

Illalla käytiin vielä kevyellä metsälenkillä ja lenkin päätteeksi istuskeltiin pihan varjossa vilvoittelemassa. Lisää tällaisia päiviä! Ei ollut tukalan kuuma mutta kuitenkin kaunis ilma. Ainoa miinus on lisääntyneet hyttyset, mutta kuuluuhan nekin kesään :).

Huomenna onkin sitten mulla työpäivä (plääh..) ja Tella joutuu olemaan pari muutaman tunnin pätkää yksin (käyn ruokiksella lenkittämässä). Uskon että kaikki menee hyvin ja Tella nukkuu sillä välin. Itsellä varmaan menee ekat päivät töissä miettiessä että miten haukkutypy pärjää kotona. Onneksi tähän mennessä ollaan jo harjoiteltu yksinoloa päivittäin ja useimmiten kun tulen kotiin niin Tella herää uniltaan tai sitten vaan makoilee muuten kaikessa rauhassa. Vasta kun olen riisunut ulkovaatteet ja tulen peremmälle alkaa häntä läpsyttää lattiaan ja tyttö tulee työntämään pään syliin rapsutettavaksi. Eli mitään ylitsevuotavia vastaanottoseremonioita Tella ei järjestä, mikä on ihan hyvä asia. Liian tunnepitoisista lähdöistä ja saapumisista kun saattaisi seurata eroahdistusta ja sitähän emme tietenkään toivo.

Eilisaamu aloitettiin siivoamalla kotona ja ennakkoon mietin mitä Tella mahtaa tykätä imurista (monet koirat kun inhoaa sitä). Ei ongelmaa! Päin vastoin se makoili kaikessa rauhassa ja sain pyytää sitä siirtymään että sain imuroitua sen alle jääneen likaisen kohdan :D.

Päivällä käytiin moikkaamassa Ruovedellä toista mummua. Autoon Tella ei taas olisi millään mennyt, mutta kun sain sen oviaukolle niin hyppäsi itse autoon runsaiden kehujen saattelemana. Kyllä se tästä :). Perillä laitettiin juoksuhousut ekaa kertaa päälle ja Tella hyväksyi ne heti hyvin (ei yrittänyt ottaa pois tms.). Vähän arastellen taas tutustuttiin uusiin ihmisiin mutta kun alkukankeuksista oli selvitty niin häntäkin alkoi vieraille heilua. Mummu ihmetteli että voiko koira noin rauhallinen ollakaan. Tella kaiketi sitten voi, kun se on kotonakin yhtä rauhallinen, vaikka ujous on jo aika hyvin karissut kotioloissa pois. Toisaalta alkanut juoksu voi kai vähän muuttaa koiran olemusta, jännä nähdä millainen Tella on kun juoksu päättyy :).

Illalla käytiin taas metsälenkkeilemässä ja siitä Tella vaikuttaa erityisesti pitävän, vaikka sää oli sateinen tällä kertaa. Ei haittaa typyä ollenkaan, kun se häntä korkealla määrätietoisesti ravaa samalla haistellen metsän tuoksuja.

Enää Tella ei säpsähtele kävelemisestä aiheutuvia tai muita yllättäviä ääniä lenkillä, mutta tänä aamuna se näki HIRVITTÄVÄT Mänttä-Vilppula -liput salossa :D! En voinut kuin nauraa kun typy ensin jäi katsomaan silmät selällään mokomaa liehutinta ja sitten äkkiä kipitti pelotuksen ohi. Kaikkea kanssa.. Toinen mitä Tella pelkää on leivänpaahdin. Kieltämättä itsekin inhoan sitä, kun se pompsahtaa niin varoittamatta, että sitä lähes poikkeuksetta säikähtää. Tella säpsähtää myös ja on sen jälkeen jonkin aikaa varuillaan, menee kaikki rapsutusfiilikset ja häntä roikkuu. Noh, siihenkin totutaan, mamma kun välillä haluaa myös paahdettua leipää ;).